kuka sariadele ?

Seikkailija ja Diginomandi

Sari on etunimeni ja Adele tulee toisesta nimestäni, joka on isomummon peruja. En brändää itseäni sukunimellä, koska toivon mukaan se edes kerran elämässä vaihtuisi toiseen. Kyllä, laiska osaa minimoida tämänkin vaivan jo etukäteen.

Ikää on 29v ja perheeseen kuuluu 8 vuotias tytär. Synnyin Lapissa ja elämän kuljettamana olen kiertänyt Rovaniemen kautta Tampereelle. Muuttoja on tähän mennessä takana 20 kappaletta ja lisää on tulossa.

Olen suoraanpuhuva inhorealisti. Kun pidän jostakin, niin ylistän sitä vuolaasti. Jos jokin on mielestäni huonosti tai epäoikeudenmukaisesti, temperamentti antaa sen kyllä kuulua. Sosiaalinen introvertti, jolla on outo ja piikittelevä huumorintaju, jota ei kaikki ymmärrä. Silti ihmisiä rakastava luonne, joka ei halua pahaa kärpäsellekkään.

Luonteeltaan olen hyvin itsepäinen ja tykkään elää omalla tavallani.  Menen mielelläni virran mukana ja annan muiden päättää asioita, joilla ei ole minulle juurikaan merkitystä. Säästän paukkuja ja vaatimuksia niihin asioihin, joilla minulle on väliä. Se on ihan strateginen veto, eikä ainakaan kukaan voi väittää jatkuvasti vaativaksi ihmiseksi.

Haluan ja uskallan puhua tabuista, koska itselleni ei mikään aihe ole sellainen, ettei siitä voisi puhua vapaasti. Oli sitten kyse rahasta, seksistä tai vatsamakkaroista. Tapani puhua on joskus provokatiivinen ja osun usein herhiläispesään keskustelunavauksissa. Tästä viisastuneena olen oppinut, että vaikeneminenkin on joskus kultaa.

Olen aina ollut persoona, jota joko rakastaa tai vihaa täydestä sydämestään ja se on minulle ihan fine. En kerää tarpeetonta, teennäistä ihmislaumaa ympärilleni, vaan rakastan aitoja ihmisiä, joilla on mielipiteitä ja uskaltavat kulkea omaa polkua, sekä olla myös erimieltä menettämättä malttiaan.

TAVOITTEET

Elämässä pitää olla tavoitteita. Omani pyörivät itsensä haastamisessa, hyvinvoinnissa ja minimalismissa.

ARVOT

Vaikka rakastan rahaa, on minulla silti myös pehmeitä arvoja. Hyväntekeväisyyden lisäksi niitä ovat

KOKEMUS

Olen itseni kehittäjä. Rakastan liiketaloutta, numeroiden pyörittelyä ja uuden oppimista.

Intohimon kohteitani

Jos kuvista ei ole vielä käynyt selväksi, rakastan vuoristoa, kirkkaita vesistöjä ja metsää. Luonto on paikka, jossa rentoudun ja jossa saan energiaa. Rakastan patikoida ja vaeltaa erilaisissa kuivissa maastoissa ja snorklata lämpimässä merivedessä. Matkamuistoiksi kerään kiviä paikoista, joissa käyn.

Rakastan yrittäjyyttä ja yritystoiminnan kehittämistä. Yrittäjyys on intohimo, vaikkakin haastava sellainen. Se on vuoristorata, jossa yhtenä päivänä tunnet olevasi huipulla ja toisena päivänä maanraossa. Se on asia, jossa et opi koskaan valmiiksi vaan olet jatkuvassa kehityksessä. Rakastan auttaa muita pienyrittäjiä.

Olen henkeen ja vereen Extempore-ihminen.

Iloiseksi minut saa

Varpailleni minut saa

Näen punaista

Tarina

Minun tarinani alkaa samoin kuin monella muullakin. Lapsen saaminen herätti halun olla enemmän kotona ja päästä pois vuorotöistä. Kipinä matkustamiseen, luonnossa liikkumiseen ja terveempään elämään syttyi. Kuvitele postikorttikuva talvisesta Lapista revontulien kanssa, pieni mökki ja puulämmitys. Tai lämmin hiekkaranta, aurinkotuoli ja bikinit. Kuvittele kaupunkihotelli, läppäri ja korkokengät.

Samoihin aikoihin vuonna 2013 menetin osin työkyvyn välilevypullistuman takia. Työajastani yli 20% oli sairaslomia. Koska välilevy on kuivunut kokoon, ei se enää palaudu, vaan vaivaa koko loppuelämäni ajan. Kipinä yrittäjyyteen paloi entistä voimakkaampana.

Suunnittelin yritystoiminnan ja toisenkin. Suunnittelin niitä kymmeniä. Totesin monet ideani toimimattomiksi. Ne eivät olisi tuoneet
kaipaamaani vapautta, vaan enemmänkin velkavankeutta ja täysiä työpäiviä. Olin taloudellisesti ihan hyvissä töissä, mutta palkkaurani huipulla. Kaikki raha meni mitä tuli. Säästäminen oli hankalaa. Aloin pohtia enemmän rahankäyttöä ja sitä, mitä ihminen todellisuudessa tarvii elääkseen.

Ratkaisu vapaampaan elämään löytyi minimalismista.  Tavaroita on ollut pahimmillaan ison 160 neliön omakotitalon edestä. Siivoaminen vei järkyttävästi aikaa ja mikään ei ollut koskaan paikallaan. Iso kasa tavaroita vaatii paljon tilaa. Aloin karsimaan rankalla kädellä. Vapaampi elämä olisi helpompaa saavuttaa niukemmilla neliöillä ja pienemmillä asumiskustannuksilla. Se pienentäisi riskiä yrittäjäksi lähtemiselle.

Lisäksi silloinen parisuhde jarrutti yrittäjäksi lähtemistäni. Meillä oli todella erilainen tapa käyttää mm. rahaa. Elämänkatsomuksemme olivat minimalismin myötä muuttuneet hyvin erilaisiksi. Se sitten johtikin myöhemmin eroon, sillä emme enää päässeet sopuun seuraavan asunnon koosta. Minä muutin 40 neliöön ja tavara määrä karsiintui entisestään. Muutama kuukausi siitä perustin ensimmäisen yritykseni.

Aloitin syyskuussa 2016 parturi-kampaaja-opinnot ammattikoulussa. Jo kahden kuukauden päästä otin 12 000 euroa velkaa ja perustin oman salongin keskelle kaupungin ydinkeskustaa. Kulut yrityksestä olivat yli 2000€ /kk ja ainoa varma tulo oli opintotuki 350€. Omat elämisen kulutolivat 1000€/kk. Hulluksi sanoi moni kollega. En ollut koskaan värjännyt vielä yhdenkään ihmisen päätä ammattiväreillä. Sain kuitenkin heti vuokratuolilaisia sekä asiakkaita (joille selkeästi mainitsin olevani vasta opiskelija, mutta osa ei tiennyt, kun tulivat ystäviensä suosittelemana). Olin päivät koululla ja illat töissä. Ajatus oli, että talo olisi ollut täynnä vuokratuolilaisia ja itse olisin voinut vain
johtaa toimintaa kotoa. Se ei ihan mennyt niin… Suljin ovet vajaa 2 vuoden päästä velattomana, vaikka laina-aika olisi ollut 5 vuotta. Sen jälkeen olen toiminut parturi-kampaajana enemmänkin freelancer-pohjalta.

Elämä vie ja tuli vaihdettua paikkakuntaa pari kertaa. Paikallisessa yrittäjien pikkujouluissa puhuin historiaani uudelle yrittäjätuttavalle. Hän sitten tokaisi, että minulla voisi olla paljon annettavaa muillekkin.

Yksityiskohtiin isommin menemättä, olen kokenut niin burn outin, työkyvyttömyyden, työttömyyden, opiskelun ja perheen yhdistämisen, parisuhdekriisit, koulu- ja työpaikkakiusaamisen ja paljon muuta. Jokainen vastoinkäyminen on jättänyt arpensa, mutta toisaalta tehnyt minusta vahvan. Selviän mistä vain.

Minulta vei 7 vuotta päästä sinne, missä halusin olla: työskennellä kotoa käsin ja viettää aikaa perheen kanssa. Vaikka yrittäjyys mahdollisti minulle vapaamman kalenterin, olen silti tehnyt liikaa töitä tavoitteisiini nähden. Kaikki ei siis mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Lapsi on jo koululainen, pari parisuhdetta on päättynyt ja nykyään asun pääosin yksin. Se on vapauden hinta, jonka jouduin maksamaan.

Äitini sanoin:
” Sinä se aina tiput jaloillesi, vaikka kuinka korkealta putoaisit.”

Ehkäpä voin jakaa tästä taidosta vähän sinullekin.