Mistä hyvä liikeidea?

Puhun paljon unelmien toteuttamisesta ja yrittäjyydestä samassa lauseessa. Syy siihen on fakta, että elämäämme ohjaa kolme resurssia: raha, aika ja energia. Palkkatöiden luomassa oravanpyörässä meillä on usein rahaa, ehkä energiaakin, mutta emme hallitse omaa kalenteriamme. Vanhempainvapaalla meillä on energiaa ja aikaa, mutta raha puuttuu. Burnoutin partaalla meillä saattaa olla rahaa, aikaa, muttei energiaa. Aina jokin resurssi puuttuu.

,Yrittäjänä sinä pääset itse vaikuttamaan näihin kaikkiin. Sinulla on mahdollisuus tienata enemmän, kuin palkkatöissä. Sinä pääset hallitsemaan sinun omaa kalenteriasi ja saat lomaa aina kuin haluat. Lisäksi yritystoiminta kannattaa rakentaa omien intohimojen äärelle, jolloin nautimme siitä, mitä teemme ja meillä riittää energiaa ja motivaatiota!

Minä en sano, että kaikki tulee helposti. Minä en sano, että onnistuisit ensimmäisellä yrittämällä, tuskin toisellakaan. Sinun tulee olla valmis näkemään aikaa, vaivaa ja sijoittamaan jonkin verran pääomaakin. Sinun tulee olla valmis hyväksymään tosi asia, että tulet epäonnistumaan useita kertoja. Mutta mistä löytää se oma liikeidea?

Itsetutkiskelusta liikkeelle

Yrittäjyys tarvitsee intohimoa ja motivaatiota, sillä se ei ole työpaikka, jota vain lennosta vaihdat, kun ei enää nappaa. Yrittäminen on pitkäjänteistä, jatkuvaa kehittämistä. Jotta se voisi olla hauskaa ja jotta sietäisit paremmin yrittäjyyden mukana tuomaa stressiä ja painetta, olisi sinun hyvä tietää edes jollain tasolla, mitä olet tekemässä ja haluatko sitä oikeasti?

Liian usein näkee kahden kaveruksen lyövän ”viisaat päänsä” yhteen, jolloin lopputulokseksi tulee ”oispa ihana semmoinen tunnelmallinen kahvila tai sisustuspuoti”. Kaveruksilla ei välttämättä ole hajuakaan mitä se oikeasti vaatii, mutta on kiva sisustaa ja suunnitella, ehkä vähän leipoa ja hymyillen palvella asiakkaita. Pienen ideoinnin jälkeen mennään ottamaan iso laina, jonka vakuudeksi pantataan omakotitaloja. Paremmassa tapauksessa molemmilla on säästöjä tarpeeksi. Homma lähtee käyntiin, mutta vajaassa vuodessa kaadutaan, sillä asiakkaita ei ollut, aikainen herätys oli perseestä tai toinen kaveruksista päättikin hypätä pois kelkasta. Toiminta loppui, mutta velkoja saattoi jäädä kymmeniä tuhansia.

Allekirjoittaneella on kokemusta tästä, tosin itse selvisin velattomana, koska olin ilmeisesti aavistuksen fiksumpi (tai onnekkaampi).

Olen tehnyt kysymyslistan, joka auttamaan sinua miettimään, mikä voisi olla sinun unelmasi.

Voit ladata sen suoraan alla olevasta painikkeesta. Parhaimmat vinkit kuitenkin saat sähköpostilistan kautta, johon voit liittyä etusivulla!

Miten löytää liikeidea?

Kun olet keksinyt, millainen voisi olla sinun unelmiesi elämä, on aika lähteä leikkimään ja keksimään, mitä kautta voit toteuttaa tämän unelman. Ota paperia ja kynä. Varaa itsellesi rauhallinen hetki ilman hälinää. Laita keskittymistä helpottavaa musiikkia taustalle (Spotifyn Deep Focus -lista on hyvä). Istu sohvan nurkalle ja annan ajatuksiesi vaeltaa.

Kirjoita kaikki mahdollinen mitä tulee mieleen. Voit käyttää ranskalaisia viivoja, mindmappiä, piirtää, mikä vain auttaa sinua visioimaan. Ajatusten ei tarvitse olla samasta aihepiiristä. Älä mieti tässä kohtaa rahaa, tuotteistusta, mahdollisuuksia. Kirjoita paperiin sinun intohimojasi, motivaatioitasi, unelmiasi.

Tarkkaile mitä paperille olet saanut aikaiseksi. Onko siellä jotain kohokohtia? Jotain, mikä pistää silmään? Lähde jatkojalostamaan muutamaa ajatusta pidemmälle. Mitä? Miten? Kenelle? Ja ennen kaikkea MIKSI? Voit yhdistellä erilaisia aihealueita, onhan esim. bed & breakfestkin kaksi ihan eri asiaa yhdistettynä toisiinsa. Tai wine & fashion.

Visiosta liikkeelle

Nyt sinulla on toivottavasti paperi täynnä ajatuksia. Olet ehkä viivannut sieltä jotain yli? Tai lisännyt uusia ajatuksia? Niin tai näin, sieltä varmasti löytyy nyt muutamia pääasioita. Sinulla saattoi syttyä lamppu päässä jo ja tiedät melko tarkalleen, mitä haluat. Mikäli et, ei mitään hätää! Tässä vaiheessa olisi hyvä jutella jonkun toisen kanssa, mieluiten kokeneemman yrittäjän.

Etsi itsellesi luotettava mentori ja kerro hänelle ajatuksistasi ja unelmistasi. Voit kysyä häneltä kokemuksia ja vinkkejä. Keskustelu usein auttaa hahmottamaan liikeideasi suuntaa ja yksityiskohtia. Mikäli keskustelukumppanisi on pätevä, häneltä löytyy myös muutamia kriittisiä kysymyksiä, joihin sinun tulisi osata vastata, ihan vain itsesi vuoksi.

Älä juttele ideastasi parhaan kaverisi tai puolisosi kanssa, mikäli kumpikaan ei ymmärrä yritystoiminnasta mitään. Useinmiten vastauksena tulee ”Joooo, mä oon heti sun eka asiakas!” tai ”Toi ei kyllä tuu toimimaan, unohda!”. Kumpikaan ei ole rakentavaa kommentointia, eikä vie sinua eteenpäin. Usein kavereista ja heidän rahoistaan ei kuulu enää mitään, kun yritys on perustettu. Ja peruspalkkatyöläinen harvemmin ymmärtää yritystoiminnan päälle, sillä heillä on vain tietty stereotyyppinen mielikuva yrittäjyydestä. Puolisolla saattaa olla omia pelkoja, liittyen esimerkiksi taloudelliseen toimeentuloon (toki ihan aiheestakin)

Joten ota mentori. Tarvittaessa ota maksullinen mentori, sillä panostamalla yritysideasi suunnitteluun edes hiukan, saatat säästää tulevaisuudessa itsesi jopa kymmenien tuhansien eurojen virheeltä, valvotuilta öiltä ja isolta stressiltä.

Ensimmäinen askel kohti yrittäjyyttä

Olet toivottavasti päässyt juttelemaan mentorisi kanssa. Hyvässä tapauksessa kävitte läpi ideaa ja unelmia. Keskustelu oli antoisa, sait lisää itsevarmuutta lähteä viemään asiaa eteenpäin.

Parhaimmassa tapauksessa sait kuitenkin keskustelusta lisää tarkentavia kysymyksiä, joka pakotti sinut ehkä miettimään vielä toisen kerran. Millä rahalla yrität? Missä yrität? Miten selviät taloudellisesti, jos liiketoiminta ei tuota rahaa? Mitä voi pahimmassa tapauksessa tapahtua? Voisinko sittenkin tehdä jotain toisin?

Hyvä mentori pistää sinut ajattelemaan syvemmin. Kyse ei ole siitä, että viilaisi liikeideaa täydelliseksi. Jokainen yritys on aluksi kuin ruma ankanpoikanen, josta kasvaa kaunis joutsen (tai kuolee ennen aikojaan lentäessän sähköjohtoihin). Kyse on siitä, että tiedostat oikeasti omat vahvuutesi ja heikkoutesi. Onko sinulla ongelmanratkaisukykyä, siedätkö painetta ja stressiä, paljonko olet valmis riskeeraamaan? Yrittäjyys on aina vahva osa arkea, varsinkin alussa. Miten muu perhe suhtautuu yrittäjyyteen? Mistä sinä ja muu perhe ovat valmiita mahdollisesti luopumaan unelmiesi eteen?

Vasta kun sinulla on vastaukset edellä mainittuihin kysymyksiin, olet valmis päättäämään, onko sinun liikeideasi eteenpäin vietävissä vai ei. Voi hyvinkin olla, että sisäinen äänesi käskee sinun perääntyä. Kuuntele sitä! Terve pelko on viisasta, sillä aivomme rekisteröi tiedostamatta paljon enemmän informaatiota, mitä me hereillä ollessamme pystymme käsittämään.

Ei ole mitään järkeä olla kuuntelematta päässä soivaa hälytystä. Se on sama asia kun asuntosi välikatossa kytee tuli ja hälytin alkaa soida, mutta otat patterin pois palohälyttimestä ja alat unille.

En itse kysynyt itseltäni näitä aikoinaan, kun yritystoimintaa suunnittelin. Halusin alusta lähtien olla vapaa, jotta voin pyhittää aikaa perheelle. Silti päädyin suunnittelemaan 1,5 miljoonan euron mobiiliteurastamoa. Olisinko ollut stressivapaa kun sijoittajat hengittäisivät niskaan? En. Olen suunnitellut hevostallia ja koirahoitolaa. Molemmissa olisin ollut sidottu 24/7 kotioloihin. Perustin parturi-kampaamon ja sain päättää kalenterini. Työ oli kuitenkin todella ilta- ja viikonloppupainotteista ja ala hyvin vahvasti kilpailtu. Naapurissani oli kolme ulkomaalaisten 10 euron parturia. Sanomattakin selvää, että homma ei toimi. Löysin digiyrittäjyyden, jonka lisänä teen töitä myös face-to-face, mutta paljon vapaammin kuin ennen. Elän viimein unelmieni elämää!

Minulla ei ollut mentoria. Olen aina ollut yksinäinen susi. Olen aina aiemmin mennyt isolla riskillä, ottanut turpaan keskivertoa enemmän ha silti aina lähtenyt kaivamaan lisää verta nenästä. Olen edelleen jaloillani, naamassani vain muutama naarmu enemmän. Sanomattakin selvää, että olisin voinut päästä paljon helpommalla. Säästää ison kasan rahaa ja aikaa.

Siksi minä halua auttaa nyt sinua!

Käy kurkkaamassa lisää sivuilta MENTOROINTI. Autan sinua mielelläni eteenpäin sinun unelmissasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *