Ideasta liikkeelle.

Istuin kutsuttuna Pirkanmaan Nuorten Yrittäjien pikkujouluissa, jossa tapasin uusia inspiroivia ihmisiä ja tutuistuin toimintaan. Omaa yrittäjähistoriaani kertoessani keskustelukumppanini tokaisi ”Ei vitsit sä oot kokenut paljon, sulla ois varmasti annettavaa paljon muillekkin”.

Ajatus hautoin päässäni jonkin aikaa, kunnes kerrankin elämässäni uskallan tulla ulos kuorestani ja tehdä juuri sitä mitä rakastan.

Mitä se sitten on?

Yritystoiminta, raha, myynti ja asiakaspalvelu on ollut vuosia intohimoni. Palkkatyöläisenä jatkuvat kiristykset, johdon huonot päätökset, selkävaivat, järjettömät työajat ja oman ammatillisen kehityksen lakkaaminen söivät motivaatiotani. Lisäksi muutamia vuosia sitten koin herätyksen ilmastonmuutokseen ja eettinen näkökanta alkoi esiintyä myös työelämässäni. Koin henkisesti raskaaksi myydä sekundaa.

Koulutuksen lisääminen ammattikorkeakoulun puolelta kävi ajatuksen tasolla, mutta mielestäni tradenomin koulutusohjelma on niin turhaa tietoa täynnä, etten ole nähnyt kannattavaksi elää pienillä tuloilla ja opiskella montaa vuotta opintoja, joista suurimmalla osalla en tule tekemään todennäköisesti yhtään mitään. Tässä vuosien saatossa olenkin itseoppinut paljon lukemalla alan kirjallisuutta ja pistämällä niitä toteen omassa yrityksessäni. Jotain on tehty oikein, sillä seison edelleenkin jaloillani, erehdyksistä oppineena ja onnistumisista iloiten.

Mielenkiinnon kohteitani on lukuisia. Halusin tehdä vähän kaikkea. Halusin auttaa uusia ja vanhoja yrittäjiä oman polkunsa rakentamisessa. Halusin auttaa myymään markkinoimaan oikein. Halusin ohjata kuluttajia vastuullisuuteen, sillä vain siten myös yritykset kääntävät katseensa sitä kohti. Halusin opastaa ihmisiä elämään elämää, missä pääpaino ei ole materiassa vaan kokemuksissa, hyvässä palvelussa ja aikaa kestävissä tuotteissa. Halusin ohjata terveellisimpiin elämäntapoihin ja näyttää kuinka elämää voi elää muutenkin kuin prisma-arki-oravanpyörässä.

Eihän se toimi niin. Aloitin bloggaamisen aina uudestaan ja uudestaan. Olin myös hieman kujalla, mitä palveluita halusin tarjota ja pyörittelin niitäkin useamman kerran uusiksi.

Eräs kaunis kevätpäivä päässäni poksahti. Aloin pohtimaan asioita uudelta näkökannalta. Aloin miettiä asioita asiakaslähtöisesti. Mitkä ovat ne suurimmat kipupisteet miksi me emme menesty? Miksi yrittäjät ei saa asiakkaita ja kauppaa? Miksi he raatavat 50 tunnin työviikkoja ilman lomia? Minä elän elämäni upeinta aikaa. Mitä minä olen muuttanut elämässäni ?

Sitten tajusin sen olevan kokonaisuus. Yksi iso ympyrä, mikä pitää sisällään menestymisen avaimet. Kun jokainen palikka on kohdallaan, niin kaikki on mahdollista. Mehän usein ostamme yksittäisiä pieniä kursseja oppiaksemme jonkin tietyn osion. Miksi se ei toimi? Koska siellä taustalla joku muu palikka ei ole kohdallaan, silloin sinä et saa kokonaisuutta toimimaan. Se on yhtä kuin ajaisi autolla, jossa on moottori rikki. Kaikki muu on ehjää, mutta et sinä pääse eteenpäin, jos yksi osa on hajalla.

En ole ehkä se tyypillisin kouluja käynyt, rautainen alan kokenut professori-asiantuntija. Olen tavallinen ihminen, joka puhuu niin, että idioottikin ymmärtää. Ja ihan varmasti käytän alamaailman sanoja, kuten hitto, typerys, paska ym. Olen suoraanpuhumisen maailmanmestari (ainakin omasta mielestäni) ja minä en sano sitä, mitä sinä haluat kuulla, vaan sen, mitä sinun pitää kuulla. Jos et kestä tätä, älä käytä palveluitani.

Äitini kuvasi vähän aikaa sitten minua varsin osuvasti ”Sinä se tiput sitten aina jaloillesi!”. Kuinka sen teen? Olemalla periksiantamaton, haistattamalla vastoinkäymisille pitkät ja menemällä eteenpäin!

Anna minun auttaa myös sinua menestymään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *