Etusivu > Arkisto > Mitä minimalismi on?

Downsift - elämän leppoistaminen

Sana downsift oli kaikkien huulilla vielä joitakin vuosia sitten. Trenditietoisemmat puhuivat jo sen olevan jo menneen pois muodista joku aika sitten. Sen jälkeen rantautui minimalismi ja sijoitusbuumi. Kuinka ollakkaan, moni tuntuu minimalismilla ja taloudellisella vapaudella tähtäävän nimenomaan downsiftaamiseen, myönsivätpä he sitä tai eivät.

Joten mitä tämä downsiftaaminen sitten on?

Downsiftauksen perusajatus

Downsiftauksella tarkoitetaan elämän leppoistamista, hidastamista tai kohtuullistamista. Siinä pyritään kasvattamaan elämänlaatua työnteon ja kulutuksen vähentämisellä.

Downsiftaamiseen pyritään mm. minimalismin, downgreidauksen ja sijoittamisen kautta.
 
Vähennetään kulutusta ja tavaraa, jolla helpotetaan elämää. Osa saattaa myös alentaa elintasoaa ja samalla kulujaan, jotta ei tarvitse tehdä niin paljoa töitä. Työn teon vähetämistä taas paikataan sijoittamalla osakkeisiin, rahastoihin tai asuntoihin, joilla voidaan saavuttaa semipassiivista tuloa.

Miksi se on niin suosittua?

Nykyaika on hyvin hektistä ja kuormittavaa. Itsekin olen elänyt aikaa, jolloin kalenteri aikataulutettiin aina kolmeksi viikoksi eteenpäin, jotta arjen pyöritys pysyisi jotenkin hallinnassa. Oli töitä, koulua, päiväkotia, harrastuksia, tapaamisia jne. Se oli elämistä oravanpyörässä, jossa sinulla ei ollut mahdollisuutta nukkua jos nukutti, lähteä reissuun säiden mukaan tai tehdä jotain kivaa, jos sattui huvittamaan. Yksi päivä mietin, että onko elämää mahdollista elää jotenkin toisin?
 
Moni aloittaa downsiftaamisen jopa pakon edessä, kuten sairauden tai burn outin takia. Kroppa antaa periksi kiireelle ja stressille, joka näkyy mm. sydämen tykytyksinä, korkeana verenpaineena, masennuksena, vatsahaavana, hiustenlähtönä tai totaalisena luhistumisena. Ihminen ei ole kone ja joskus voi olla pakko hidastaa tahtia.
 
Downsiftaajaksi löytää myös arvomaailman muutoksen kautta. Muutokseen herätään usein perheenlisäyksen, eron tai muun elämän muutoksen yhteydessä. Ollaan saatettu huomata, että ei ole järkeä juosta ja suorittaa elämää. Myös rahan arvo menetti ehkä merkityksensä. Sillä ei ehkä saanutkaan onnea, terveyttä, rakkautta tai hyväksyntää? Työn sijaan arvoasteikolle nousi tärkeimmäksi perhe, ystävät, elämykset, sekä niin henkinen kuin fyysinen terveys.
 
Downsiftaaja antaa elämästä enemmän itselleen ja läheisilleen.
 
1,5kk näissä maisemissa ilman kiirettä ja stressiä (Kreikka)

"minulla on salaisuus..."

Vaikka trendinä on taloudellinen vapaus, sijoittaminen ja vapaa-ajan maksimointi, ei kukaan myönnä ääneen tähtäävänsä downsiftaamiseen. Miksi ei?

Downsiftillä on vähän huono kaiku, sillä se sai mediassa kohtuullisen paljon huomiota. Elämäntavan ehti parjaamaan niin pankkiirit, yritysjohtajat kuin poliitikotkin talouskasvun supistumisen uhalla. Ja kuten moni tietää, valtiomme hyvinvointi nojaa ainaiseen talouskasvuun. Mitä siitäkin tulisi, jos ihmiset alkaisivat vetää lonkkaa päivät pitkät?

On totta, että korona-pandemia ja lockdown 2020 antoi hieman osviittaa siitä, mitä tapahtuu, jos iso osa ihmisistä on vain kotona. Kulutus supistuu, yritykset menee konkurssiin, kenelläkään ei ole enää töitä ja valtion verotulot supistuu ja menot kasvaa. Huoli on ihan aiheellinen, mutta onko totuus silti ihan niin mustavalkoinen?

Loppujen lopuksi olen kaupan alalla 15 vuotta työskennelleenä huomannut, että ihmisen peruskulutus ei lopu, vaikka ylimääräisistä ja turhista sitä vähentääkin. Ihminen lajina ei voi olla koskaan täysin omavarainen ja muista riippumaton. Tulemme aina tekemään vaihtokauppaa, sillä me emme pysty täyttämään kaikkia tarpeitamme pelkästään omilla ajallisilla, rahallisilla ja osaamisen resursseilla. Lisäksi ihan samalla tavalla työllisyyttä ja kulutusta syö robotiikan mahdollistama automaatio, joka korvaa ihmisen panoksen työelämässä. Suuntaushan liki pakottaa ihmisistä downsiftaajia.

Downsift on kuitenkin elämäntapana kohtalaisen tuore ja pienen porukan suosiossa. Todellisia kansantaloudellisia vaikutuksia on vaikea ennakoida ilman varsinaista kokemuspohjaa. Lisäksi karsastan ajatusta, ettei ”systeemiä” voisi muuttaa, mikäli suurin osa haluaisi niin. Ei tarvitse mennä kovin pitkälle tulevaisuuteen, kun ihmisten rajat jaksamisen kanssa tulevat varmasti vastaan, sillä ihminen ei ole kone. Tehokkuus ei voi hyvinvoinnin kustannuksella enää kovin paljoa nousta.

Onko mahdollista, että joskus lyömme viisaat päämme yhteen, annamme kaiken romahtaa ja luomme systeemin, joka pohjautuu tasavertaisuuteen ja puhtaasti reaalitalouteen? Okei, nyt meni vähän pitkälle tämä ajatuksen juoksu…

On myös jännä huomata, kuinka rennompi elämä on sallittua silloin kun sen tekee sijoittamalla eikä säästämällä.

Lupa laiskotella, vai onko ?

Tuon vielä tähän loppuun sen, ettei downsift ole lupalappu heittäytyä yhteiskunnan elätiksi. Jokaisella ihmisellä on vastuunsa osallistua yhteiskunnan pyörittämiseen oman arvonsa ja kykynsä mukaan. Lähtökohta on, että yksilöllä on vastuu itsestään ja omasta toimentulostaan.

On kuitenkin myös heitä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty olemaan tuottavia yhteiskunnan jäseniä. Näitä ovat mm. jotkut sairaudet ja vammat. Näissä tapauksissa on ihan sallittua sanoa olevansa downsiftaaja, vaikka elääkin yhteiskunnan tuella. Se ei ole mielestäni kenenkään tehtävä tuomita. Uskon myös vakaasti, että jokaisella on paikkansa tässä yhteiskunnassa. Ihminen voi olla yhteiskunnallisesti hyödyllinen ja arvokas, vaikka ei kävisikään palkkatöissä.